Rocovo Oy toteutti tammikuussa 2023 kyselyn, jossa selvitettiin sitä, miten keskisuurissa yrityksissä käytetään ennakointia. Kohderyhmänä olivat keskisuurten yritysten toimitusjohtajat ja heiltä kysyttiin mm. minkälaisia menetelmiä yrityksissä on käytössä ja mitä hyötyä ennakoinnista on ollut.
Vastaajat jakaantuivat maantieteellisesti ympäri Suomea, toki Uusimaa korostui vastaajajoukossa. Liikevaihdoltaan suurin osa vastaajista sijoittui välille 10-100 Meur. Yli puolet vastaajista (52%) edusti teollisuutta ja kolmannes (30 %) palvelusektoria. Kaupan ja finanssiala/vakuutusalan osuus jäi 18 prosenttiin.
Yleisimmin käytetyt menetelmät
SWOT-analyysi on perinteinen strategiatyökalu, mutta se lasketaan myös ennakoinnin menetelmäksi ja tässä kyselyssä se osoittautui käytetyimmäksi menetelmäksi. Mielenkiintoista on, että megatrendien seuranta nousi toiselle sijalle eli puolet vastaajista ilmoitti seuraavansa megatrendejä. Toimintaympäristön analysointia ei tämän kysymyksen mukaan tehtäisi kuin alle puolessa yrityksessä, mutta tarkemmin asiasta kysyttäessä selviää, että kyse on analysoinnin systemaattisuudesta tai siis sen puutteesta, ei siitä, etteikö sitä ylipäätään tehtäisi yrityksissä. Tulevaisuuden skenaariot ovat myös käytössä melkein puolessa (45 %) vastaajayrityksistä.
Lähiympäristöä analysoidaan, mutta säännöllisyys puuttuu
Tulevaisuuden ennakoinnissa olisi tärkeää seurata toimintaympäristöä laajemmin kuin vain omaa tai asiakkaiden toimialoja. Vastaajista suurin osa seuraa yrityksen omaa toimialaa säännöllisesti, vain noin 10 % seuraa sitä vain toisinaan. Omien asiakkaiden toimialoja seuraa alle 40 % säännöllisesti ja neljännes vastaajista ei seuraa koskaan muita, oman toimialan ulkopuolisia toimialoja. Toimintaympäristön analysoinnin näkökulmaa on siis mahdollista vielä laajentaa yrityksissä. Lainsäädännön osalta hieman suurempi osa seuraa säännöllisesti EU:n lainsäädäntöä kuin Suomen lainsäädännön muutoksia. Talouden osalta mitä kauemmas alueellisesti mennään, sitä epäsäännöllisemmin sitä seurataan.
Katseet kohdistuvat ajallisesti lähelle
Tulevaisuuden ennakoinnin näkökulmasta yritykset katsovat melko lähelle suunnitellessaan strategiaa. 80 % vastaajista tarkastelun aikajänne oli 1-5 vuotta. 20 % vastaajista katsoi jo hieman pidemmälle eli 6-10 vuotta eteenpäin. Yksikään vastaajista ei strategiaa tehdessään katsonut yli 10 vuotta pidemmälle tulevaisuuteen.
Strateginen suunnittelu yleisin käyttökohde
Yrityksen strategian muodostaminen, toiminnan suunnittelu sekä riskien hallinta ja varautuminen ovat ne toiminnot, joissa hyödynnetään ennakoinnin menetelmiä. Osittain tätä selittää SWOT-menetelmä, jota käytetään paljon perinteissä strategiatyössä. Positiivista on, että jopa 61 % vastaajista käyttää ennakointia tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. 43 % vastaajista hyödyntää ennakointia henkilöstön osaamisen kehittämisessä.
Miten yritykset hyötyvät ennakoinnista?
Tässä on muutamia vastaajien kommentteja siitä, miten ennakointi on hyödyttänyt yritystä:
“Parempi kasvu ja kannattavuus”
“Yhtiön strategia on terävöitynyt”
“Investointien kohdentaminen”
“Mahdollistaa jatkuvan kehittämisen paremmin ja turvallisemmin”
“Osataan varautua tulevaisuuteen. Ei aina ennusteta oikein mutta tarkemmaksi olemme tulleet”
Tehty tutkimus antoi hyvin tietoa siitä, miten yrityksissä käytetään ennakointia ja millaisia hyötyjä ennakoinnin käytöstä yritykset kokevat saavansa. Tehdyn tutkimuksen perusteella ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, kuinka monessa yrityksessä ennakointimenetelmiä käytetään. Positiivista oli, että suurin osa vastaajista käytti useampaa eri menetelmää. Esimerkiksi SWOTin ohella yli puolet seurasivat megatrendejä sekä käyttivät tulevaisuuden skenaarioita. Useamman menetelmän käyttö laajentaa näkymää ja tuo erilaisia näkökulmia tulevaisuuden ennakointiin.
Oletko kiinnostunut kuulemaan tarkemmin tutkimuksen tuloksista? Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen.